Jokin tässä maassa on nyt perusteelliseti pahan vallassa

Kroppa oireilee. Se on kuin lämpömittari ja kertoo että muutoksesta säässä. ei pakkanen pahasta oli mutta viima on. Tässä kaupungissa tuulee aina. Tori on nykyään täysin autio jo aamusta. 1960-luvulla laulettiin: Mä aukiolla seison, on sade sydämessäni... Nyt kohtaan erään henkilön, joka oli mukana laulamassa, kerää pulloja ja tölkkejä, hauraan näköisenä sairaseläkettä nauttivana älykkäänä ihmisenä. Elämä on meille annettu, vai onko sittenkään? Elämä ei ole reilua.

Eikä se ole reilu niitä setsemää maahanmuuttaja tyttöä ja heidän vanhempiaan kohtaan. Heidät aiotaan karkottaa Irakiin tapettaviksi. Jokin tässä Suomen maassa on perusteellisesti pahan vallassa. Mitähän Suomen hallitus keksii puolustuksekseen mikäli perhe kuolee Irakissa? Ei ainakaan sitä että: Me emme tienneet mitä me tiesimme tekevämme. Muutamille kristityille oikeauskoisille sanon että tässä ei ole kysymys vääräuskoisista jotka saa tappaa, vaan kysymys on ihmisarvosta ja elämän säilyttämisestä.

Toivon myös että länsimaat, Suomi mukaan lukien, eivät tukisi asevientiä. Länsimaiden tekopyhyys on kuvottavaa. Se on saanut aikaan mittaamatonta tuhoa Lähi-Idässä. Katselin äkkiseltään Syyrian soden aiheuttamia tuhoja lukujen valossa. Maasta on paennut seitsemän miljoonaa ihmistä. Kuolleiden siviilien määrä on mitattavissa miljoonissa ja kaupungit ovat raunioina, sairaalat eivät toimi ja uhreja on paljon enemmän kuin pystytään hoitamaan. Ruoasta ja lääkkeistä on pulaa. Amerikka ei ole pelastaja eikä Venäjäkään, sen enenpää kuin maan sisällä olevat ryhmittymätkään. Isis kaikkein vähiten.

Jäätynyt appelsiini torilla

Jäätynyt appelsiina torilla. Sävy sävyyn ratikan kanssa. Jos appelsiini hautautuisi maan alle, niin torilla kasvaisi kohta appelsiinipuu. Toriparkkiherrat eivät vieläkään ole löytäneet aarretta eli rahoittajaa. Odotan että Pölönen vetäytyy hankkeesta.

Kaupunkimme on pakkashuuruja täynnä ja viima on pirullista. Alan kaivata villahousuja. Öljylämmitykset ovat kohta tiensä päässä. Haaveilen maalämmöstä toiseen asuntoomme. Kaukolämpö on epäluotettava ja kallis. Perinteiset puulämmitteiset uunit ovat hyviä mutta työläitä, ellei ole vihkiytynyt asiaan ja kroppa kunnossa. Meillä onnistuu puiden kanto vielä.

Turussa tänään pakkasta -17 astetta. Kylmä viima puhaltaa ja aurinko onneksi jo lämmittää.

Ratikka torilla parkissa

Turun torilla on näytillä mahdollinen ratikka. Jos hyvin käy, siitä tulee kulkuneuvo kaupunkiimme. Mahdollisesti kirjastoon tulee tietopiste jossa voi kysyä mikä on ratikka. Hieno on tuo ratikka. Mieluummin ratikka kuin toriparkki, jos saisin valita. Aurinko paistoi, kylmä viima tunki vaatteiden läpi iholle ja pakkanen, -7 astetta, oli lauhkea. Ihmiset olivat kiinnostuneita ja vierailivat sisätiloissa. Kuljettajaa kuvattiin ahkerasti.

Muistan kun tulin Turkuun 1970-luvun alussa ja viimeiset raitiovaunu vuorot ajettiin ennen lakkautusta. Minulle kerrottiin että kalusto oli päässyt vanhentumaan, eikä vastannut enää tarvetta. Minusta lopettaminen oli tyhmää. Vanha rouva sanoi että ratikka ei ollut vanhoille hyvä, oli korkeat ja hankalat portaat joita pitkin oli vaikea mennä sisään ja tulla ulos. Tämän uuden ratikan myötä edelliset viat ovat poissa. Lisäksi ratikka on saasteeton. Vihdoinkin jotakin positiivista Turun torilla. Toriparkki on järjettömin hanke mitä Turun rahaherrat ovat keksineet ja politiikot siunanneet. Vieressä kuva ratikan numerosta ja määränpääatä.

Kun aurinko katosi

Aurinko ei ole paistanut pitkään aikaan. Ilmastonmuutoksen myötä aurinkoa ei nähdä jatkossakaan talvisin. Jotakin tapahtuu todella. Tänään naapurin seinässä oli auringon kajo. Voi olla että kesällä on aurinkoista.

Nyt on pakkassää. Ihmettelen ihmisen muistin lyhyyttä pakkasten suhteen. Kun olin lapsi pakkasta oli paljon enemmän ja pitempään kuin nyt. Ei nämä pakkaset ole paukkupakkasia, ainakaan Turussa. Viima on viheliäistä.


Ilomantsi on mielentila. Jollekin se voi olla mielenhäiriö mutta minulle se on mielentila. Mielentila on sisäinen ja kulkee mukana kuin (joillakin) läppäri. Muistista nousee kuvia ja niitä on paljon. Henkinen napanuora pitää hengissä ja järjissä näiden sarvikuonojen keskellä. Se hokema että Turusta löytyy totuus, on klisee muiden kliseiden joukossa. Turun totuus ei kelpaa kenellekäänn ohjenuoraksi. Vanhat sananlaskut eivät enää toimi tässä ajassa. Ne ovat täynnä patriarkaalista hölynpölyä.

Aurinko lämmittää jo

Silta-sarja päättyi. Sarjan myötä aloin pitää Sagasta enemmän ja enemmän. Loppu oli tyylikäs ja huikea. Elämä jatkuu ja sarjoja tulee kuin turkin hihasta. Kaikki kunnia Viron 100-vuotiselle taipaleelle. Sarja Tuulten pieksämä maa ei saa minua innostumaan ainakiaan vielä. Luultavasti olen nähnyt sarjan aikaisemmin ja loppuosa oli parempai. Virolainen kansallistunto on kyllä korkealentoista.

Ranskalainen kylä oli yksi rakastamistani sarjoista. Siellä oli huikea henkilögalleria. Pidin monista roolihankilöista mutta opettajasta en pitänyt. Hän oli niin outo naiseläjä, etten toista löydä. Loppujakso oli siirtymistä vainajiksi. Hortensia parka koki kovia, joutui hullujen huoneelle, maalasi kuvia itsestään eri vuosikymmeneltä, ja sai aikaan skandaalin näyttelyllään. Hän toi sinne Natsi rakastettunsa muotokuvan. Hän hyppäsi ikkunasta ja kuoli. Tuli haikea olo kun sarja päättyi.

Kävin kirjsatossa. En löytänyt yhtäkään haluamistani kirjoista.

Jäätietä joelle ei tule tänäkään vuonna. Joen jää ei ehdi paksuta ennen kevättä tarpeeksi. kaipaan pois tästä kaupungista. Tämä kaupunki ei ole metropoli, se voisi tulla kauniiksi maaseutukaupungiksi, mikäli epärealistisista haaveista luovutaan, ja olevan tuhoaminen loppuisi.

Tulisi kevät pian.

Turussa -7 astetta pakkasta. Liukasta. Aurinko lämmittää jo.

Helmikuun 19.

Ullakko-asunnon ikkunat olivat kuurankukkia täynnä. Katon rajassa kulki kuuravana, eikä kynttilän valo ollut pelkästään romanttista, sillä sähkö oli katkaistu maksamattoman laskun vuoksi. Jos talossa, jossa asuin ei olisi ollut vanhaa öljylämmityssysteemiä, olisin jäätynyt. Olisi pitänyt tiivistää ikkunat ja estää veto. Olisi pitänyt niin monta kertaa ja sitä ja tätä. Ellen ryhdistäydy, siitä tulee elämän tapa, tuumin ja kohta onnistuin vähäksi aikaa.

Olin maalannut asuntoni kaksikymmentä neliötä omaksi maailmakseni. Millenium ei ollut vielä käsillä. 1900-luku verisine taistoineen ja teknisien kehityksen rynnistyksen saattelemana jäisi kohta taakse. Silloin ei vielä puhuttu ilmastonmuutoksen tuomista vaaroista maapallolle, tai pakolaisuudesta isossa mittakaavassa. 1970-luvulla tulivat Suomen ensimmäiset pakolaiset Chilestä. Se selvitettiin onnistuneesti, huomioon ottaen ettei valmiuksia ollut. Varmuuden vuoksi kaikille annettiin kumisaappaat, vaikka oli talvi.

Olin perinyt vanhempieni kuoltua vanhan ja ihanan nojatuolin. Siinä istui jonkin aikaa pakolainen. Hän oli kaunis mies, ja näytti istuessaan maalaukselta. Miehen silmissä oli ikuinen ikävä jonnekin; ikuiseen ikävän kotimaahan. Hänen nimensä oli Hector ja hänen kanssaan jaoin viinin, leivän, villapaidat ja vähät kolikot. Aikana, jonka asuin Hectorin kanssa, maalasin parhaat tauluni. Pidin näyttelyn ja minua haastateltiin. Olin julkkis vähän aikaa.


Turussa -10 astetta.

Valo lisääntyy koko ajan

Fred Vargas on dekkaristi omaa luokkaansa. Luen parhaillaan tätä mainiota kirjaa. Siinä on se kohta, aivan alussa, jossa pikkupojat olivat työntäneet rupikonnan suuhun palavan savukkeen. Rupikonna imi savua vimmatusti mutta ei osannut puhaltaa. Sitten rupikonna räjähti. Komisario kertoi tämä kotona kuudelle lapselleen. Ei olisi pitänyt, sillä seurasi kysymysten tulva ja lopuksi lapset alkoivat miettiä miten tupakka toimisi muiden eläimien kanssa. Lopuksi voipunut komisario kokosi auktoriteettinsa ja sai lapset palautettua tolilleen. Tämä ja muita sivujuonteita varsinaisen talikkomurhaajan saamiseksi kiinni.

Vanha-Börs säilyy. On syytäkin, sillä muinoin taisteltiin torin puoleisesta julkisivusta. Nyt on tori ja ympäristö vaarassa.

Pitkin Eerikinkatua käveli yksi entinen luovan toiminnan ohjaaja vaivalloisesti. Toisen näin eräässä yleisessä vessassa huumehommissa. On se kumma miten nämä tähtiohjaajat rappeutuvat. En tuntenut myötätuntoa kumpaakaan kohtaan, koin hieman liikaa muinoin. päivä olisi mennyt lopullisesti vituralleen mikäli Harriet Selkäänpuukottaja olisi ilmaantunut tielleni. Turkulainen vittumaisuus on omaa luokkaansa. Tiedän monta hyvää ja pätevää ihmistä, joita ei koskaan vakinaistettu. Ehkä he olivat poliittisesti epäilyttäviä tai muualta tulleita.

Turussa -2 astetta. Valon määrä lisääntyy koko ajan. Jos aurinko tulisi esiin olisi häikäisevää.

Profiilikohotuksia ja mahalaskuja

Sovintosunnuntaina illalla kirkossa ihmiset hokevat toisilleen: Jumala antaa anteeksi. Anna sinäkin minulle anteeksi. Minut sivuutettiin kokonaan koska olin kummajainen ja Jumalan kuva minussa oli vammainen. Jumala antaa anteeksi, minä en anna. Paitsi joku kammotus tuli halailemaan ja haistelemaan hengitystäni joska viinalle haisisin. Minä en juo viinaa, en edes entisen kirkkoherran kanssa, vaikka sellaisiakin juoruja olin kuullut levitettävän, ja varmaan jakaa persettäänkin siellä. Seurakunnassa monelle riittäisi juoruilu ja kahvittelu hengenravinnoksi.

Profiilin korottaminen oli hokema, josta en pitänyt.Miten minun olisi pitänyt kohottaa profiiliani? Minusta seurakuntamme profiili on alenpana kuin milloinkaan ennen edellisen kirkkoherran erottamisen. Teatteriryhmän tilalle oli tullut trio Me ja isä Mikko. Mistäköhän instanssista mahtoivat saada rahoitusta, sillä tuskin he produktioaan lähimmäisenrakkaudestaan tekivät. Ehkä seurakunta tai kaupunki tuki, mene ja tiedä. Ei profiili vaan ottanut noustakseen.

Nyt kirkon ovessa komeilee lappu Ei kerjäläisille. Ja seurakunta on käyttänyt tuntuvan osan avustussummasta, jonka kirkkohallitus oli myöntänyt maahanmuuttajille tarkoitetun papin toimen täyttämiseksi, toiseen tarkoitukseen. Heideän ei tarvitse maksaa käytettyä summaa takaisin, sillä he eivät tienneet mitä he tekivät. Tämmöiset tietämättömätkö meillä seurakuntaa johtavat. Piispat uudessa kokoonpanossaan ovat isoja ja hymyilevät leveästi. Mahtavatko he tietää mitä tekevät. Niin, se 10,000 euroa joka on käyttämättä on jäädytetty.

Tämä on kuin muinoin luovassa toiminnassa: toiminnanjohtaja käytti ohjaajien palkkarahat projekteihinsa ja ohjaajat lomautettiin. Toiminnanjohtaja sai jatkaa toimessaan. Ehkä hänkään ei tiennyt mitä teki. Ksi miesystävää kävi hakemassa valituksen pois kaupunginhallitukselta.

Sääli kaunista kirkkoa kun toriparkkikin uhkaa. Mitä miettii Arkkipiispamme Leo, joka on myös Helsingin piispa. Ambrosius rupesi eläkkeelle ja rivi papiksi Sofiaan. Hänen profiilinsa on nykyään matala ihan omasta halusta.

Turussa tänään -4 astetta. Pilvistä ja harmaata.

Huilutyttö III

Kun olin lapsi, meillä vieraili usein Murha-Meeri. Hän istui huivi päässä salissa ja ryysti kahvia tassilta, sokerimuru keikkuen huulten välissä. Pappilan salissa oli silloin pitkiä pöytäliinoja, ryömin pöydän alle ja kuuntelin mitä Meeri puhui. Hän oli ollut vankilassa nuorena tyttönä koska oli tappanut ihmisen myrkyllä. Meerin tarinat olivat niin karmeita joskus että mahaani koski ja selkäpiitä karmi. En voinut olla kuuntelematta. Myöhemmin ajattelin että Murha-Meeri oli parenpi kuin paraskin kansansatu; Topeliuksen Koivu ja Tähti kalpenivat valjuiksi hänen tarinoidensa rinnalla.
(Oikeasti hän oli Murha-Mari. Seurakunnassa on nainen jonka nimi on Mari, hän luule aina että hänestä puhutaan kun kirjoitetaan Mari)
Minun painajaiseni alkoivat kun aloitin koulun. Minut luokiteltiin heti miten lahjakkaaksi mutta sopimattomaksi tavalliseen kouluun. Sain kotiopettajan, josta ei pahaa sanaa sanota. Pian puhuin viittä, kuutta vierasta kieltä ja soitin viulua paremmin kuin hyvin; minut lähetettiin erityislahjakkaiden taidekouluun. Jos olisin ollut lapsi tässä ajassa, minut olisi luokiteltu joksikin syndroomaksi, sillä nykyään pitää selittää kaikki ja laatia kuntoutusta ja hoitosuunnitelma miten tulemme lähes normaaleiksi.

Oli sovintosunnuntai. Menin kirkkoon ensi sijaisesti lämmittelemään, naiset mulkoilivat ja supisivat. Olin tottunut siihen, "todelliset kristityt" valikoivat ihmisensä, se ei sopinut minulle. Kohtelin kaikkia ihmisiä samalla tavalla. Minulla oli kuvapuhettä papille. Siitä lisää myöhemmin.

Turun ortodoksinen seurakunta oli saanut toiminta-avustusta vuosina 2014-2015 maahanmuuttajille tarkoitetun matkapapin palkkaamiseksi. Rahat käytettiin toiseen tarkoitukseen. Heidän ei tarvitse palauttaa käytettyä rahamäärää. Jäljellä oleva 10000 euroa jää käyttämättä. He eivät tienneet mitä tekivät(?)sanotaan perusteluissa. Onko tässä kultapossun suojelua tietyltä taholta. Veikkaanpa että joku muu kirkkoherra saisi kenkää. kaiken kaikkiaan tämä on hävytöntä ja jopa rasistista toimintaa kun lisätään tähän vielä kirkon ovessa oleva kerjäläiskielto. Tiettävästi kirkkoherra on Romanian pakolainen 1990-luvulta. Seurakuntaneuvostossa istuu ja valtaa käyttää yksi persu ja lauma kokoomukselaisia.

Huilutyttö II

Aamulla kun olin kirkossa ja aikeissa sytyttää tuohus vainajienpöytään huomasin hänet rukoilemassa Jumalanäidin ikonin edessä. Kun nainen kumartui suutelemaan ikonin reunaa, muodostui sädekehä hänen päänsä ympärille. Päivä oli harmaa ja valoton, nainen liukui aivan kuin ilman jalkoja ja hänen erityisen kauniit kätensä pitelivät tuohusta kuin keiju; hänen ristinmerkkinsä olivat kauniita ja ilmavia. Hän oli tullut Venäjältä, harhautunut kaupunkiimme ja yritti selviytyä parhaansa mukaan tässä sarvikuonojen maassa. Hänellä oli rahaa vähän, mutta muistoja paljon. Hän kirjoitti ahkerasti esirukouslappuja omaistensa puolesta. Hän oli ollut Naeuvostoliitossa yliopiston kirjatonhoitajana pienessä kaupungissa, täällä hän kelpasi hädintuskin siivoojaksi muiden syrjäytettyjen joukkoon. Hän uskoi että hänellä oli Tehtävä. Hänen nimensä oli Nasti ja varsin pian elämämme risteytyivät hyvässä ja pahassa.

Halusin maalata hänen kuvansa. En vain tiennyt miten lähestyä häntä. Minulla oli pensselit ja värit. Koska olin lakannut puhumasta kauan sitten, ihmiset luulivat minu kuuroksi joten kuulin tahtomattani asioita.

Olin maalannut arkkienkeli Mikaelin kuvaa huoneeni kattoon, se oli melkein valmis mutta jalkojen asennossa oli ongelmia. Niskaani kivisti sillä työ asento oli hankala. Sedämeni alkoi hakata kiivaasti ja laskeuduin alas lattialle makaamaan.Arkkienkeli Mikael liukui alas katosta pianon päälle. Enkelini oli keskentekoinen ja kaipasi viimeistelyä. Jos viiva horjuu tulee enkelistä hutiloitu. Avasin silmäni ja huomasin enkelini kadonneen. Katossa oli enkelin mentävä reikä.

Päätin maalata arkkienkeli Gabrielin. Maalasin päivä ja yön yhtä soittoa, ja aamulla kun tarkastelin maalaustani lattialla maaten, enkelin katse lävisti sydämeni niin että sain rytmihäiriön. Nukahdin lattialle ja herättyäni huomasin katossa toisen enkelin mentävän reiän.

Lapsena asuin merenrantakaupungissa. Isäni oli pappi ja saarnannut juuri silloin äänensä pois. Hän makasi kuumeessa. Minä soitin huilua että hän paranisi. Ikkunasta näkyi hiirenkorvainen oksa. Oksalla istui kultahippulintu ja lauloi.

Huhtikuu on kummallinen kuu täällä pohjoisessa, jossa kaikki on enimmän aikaa jäänsinistä. Kesälläkin tuntui joskus helteen alla jäinen henkäys. Mereltä tuli suolainen tuoksu, satama uinui ja merilintu kirkaisi siivilleen.



Turussa tänään -2 astetta. Pilvistä. Nuohooja käynyt. Heillä lienee stressaava työaika. Nopea toimitus.

Keskiaikainen hyppykuppa vaanii torin saven alla

Kävelin pitkin Lonttistenkatua ja kumarruin nostamaan maasta metallinkierrätykseen oluttölkin. Elävänsanan vanha herra pyhä kirja kainalossaan sanoi määräävällä äänellä: Sisälle! Hymyilin kauniisti ja nauroin koko matkan kotiin. Ajattelin että olisi varmaan aika muuttaa muualle asumaan.

Turun toriparkki herrat eivät vieläkään ole saaneet rahoitusta aikeilleen. Torin pohjoispuolella oleva lepra-sairaala ja hautausmaa ovat saven sisälle ja jos heitä häiritään, on mahdollista että syntyy keskiaikainen tauti ja hautarauha riita. Taudeista karmein lienee hyppykuppa, se on vainajien kehittämä kosto meille ahneille sielunmyyjille. Antaisin olla kaivamatta ja toria tonkimatta.

Luen parhaillaan Madeleine Hesserun kirjaa Paljain jaloin. Siinä korkeassa asemassa oleva lääkäri alkaa oireilla ihon ja aistien kautta tuntematonta sairautta. Hän lähtee paljain jaloin kävelemään pois kaupungista, joka on metropoli. miteä kauemmaksi kaupunki jää, sitä helpommaksi olo käy.

Miettikää toriparkki herrat jos alkaa kutina ja aistiharhat.

Turussa tänään -4 astetta, lumihiutalaita harvakseltaa leijuu.

Toriparkki- äänestys muistin virkistämiseksi

Ne jotka äänestivät Toriparkkia vastaan ja puoleasta:

Vastaan:

Muukkonen Mira
Heikkilä Pasi
Andesson Li
Yrttiaho Johannes
Rinne Pirjo
Lähteenmäki Alpo
Sandelin Elina
Oksanen Riikka
Saarinen Sauli
Koivusalo Mari Elina
Elo Piia
Lunden Kjell
Laakso Jouko
Tavio Ville
Niinivirta Pirjo
Lampi Pirjo
Miikkola Mikael

Mäenpää Olavi
Bristolin Anita
Saarlund Katri
Rantala Elina
Vornanen Jukka
Ollikkala Tuija
Laaksonen Mikko
Andersson Janina
Ratilainen Niina
Sundqist Mikaela
Hassan Roda
Auvinen Ville
Ali Alas
Hihnala Sakari
Kossila Pauli

Puolesta:
Lehtinen Seppo
Toni Eklund
Hellsten Jorma
Rosenlöf Jarmo
Massinen Aimo
Eloranta Eeva Johanna
Mikkola Jukka
Pietari Päivi
Kantola Ilkka
Maaskola Mika
Engdahl Raili
Laihinen Timo
Saarikko Annika
Laivoranta Jukka
Rannikko-Laine Malla
Lindholm Lasse
Orpo Petteri
Kattelus Lauri
Sire´n Saara-Sofia
Perho Maija
Arve Minna
Aaltonen Niko
Vierimaa Ulla-Maija
Suominen Joonas
Viljanen Tuomas
Aholainen Anne
Hilasvirta Jussi
Harjanne Aila
Alanen Satu
Hartiala Kaija
Manni Olli A
Hanski Vesa
Vörlund-V Terhi
Hannele Heino, Raili Engdahl, ja Laihinen Timo lupasivat ennen vaaleja äänestää TP:n vastaisesti.

Huilutyttö I

Aamun kalpeassa valossa näin Klaara-tädin kävelevän selkäsuorassa kotikatuamme meille päin. Hänessä oli kaikki tiukkaa ja ankaraa: tiukka nuttura, terävä nenä ankarissa kasvoissa ja seipäänniellyt olemus. Vatsaani alkoi koskea ja kohta oksentaisin. Tiesin että hän muuttaisi meille asumaan. Hän vihasi huilunsoittoa, se oli kevytmielinen soitin. Huilu katosi ja tilalle tuli viulu. Alkoi vimmattu harjoittelu. Viulun ääni sai minut levottomaksi. En pitänyt terävistä äänistä. Enkelinkiharani vaihtuivat kahteen kireään lettiin, niin että silmäni tun tuivat hetken vierailta. Jouduin lahjakkaiden lasten erityiskouluun, joku olisi ollut riemuissaan mutta minä olin paniikissa, kunnianhimoni oli lentänyt Saharaan. Lakkasin puhumasta ja pahinta oli joutua esiintymään ihmisten edessä. Pahin tapahtui, minusta tuli huippulahjakkuus.

Salissa vaihdettiin kevätverhoja. Raaka valo tulvi sisälle vanhoista ikkunoista. Ikkunat olivat kultaisenlaikkauksen aikaiset ja korostivat harmoniaa. Aurinkoläikässä lattialla rellotti kissa häpeämättömässä asennossa. Piirrän kissan paperiin, tassut lähtivät omille teilleen ja jatkoivat tassuttelua tapetilla ja pianonkoskettimilla, kuvioivat katon, pyyhkivät enkeli Mikaelin miekasta pölyt ja sipaisivat Jumalanäidin poskea kevyesti. Koskettimet kilisivät ja sitten tassut asettuivat kissan mahan päälle. Kissa nousi ylös tuhahtaen halveksivasti. Otin huiluni ja soitin kuulasta ja kirkasta, vaikka syksyyn oli vielä aikaa. Minun vammani laatu oli hiljaista ja sisäistä laatua. Minä en aiheuttanut häiriöitä; olin lähes näkymätön lapsi. Ornamentit kappelin seinällä alkoivat elää, Jeesus liukui alas alttaritaulusta; maailmassani alkoi tapahtua asioita jotka olivat muiden ulottumattomissa. Niin minä silloin luulin.

On se kumma ettei seurakuntalehti Kupolissa ole sanaakaan Seurakuntaneuvoston suhmuroinnista Toriparkki oy. kanssa. Minusta seurakuntalaisten kuuluu tietää mitä on sovittu. Älkää aliarvioiko jäseniänne. Kaikki eivät ole lampaita sanan varsinaisessa merkityksessä. Jotkut ovat jopa leijonia tarvittaessa.

Miksi ei Moskovan patriarkaatti tule maksumieheksi? Heidän kirkkonsa tämä kirkko on alunperin ollut tai tsaarin kirkko.

Tänään tunsin lumen tuoksun

Tänään tunsin lumen tuoksun. Pesin paperimaton lumessa ja harjasin lumesta. Kaupunki humisi ja hälytysajoneuvo ajoi pitkin Helsinginkauta ulvoen. Oli ilta ja lumi alkoi muuttua pakkaslumesta vetiseksi suvilumeksi.

Kuukauden päästä on jo kevät, uskon niin.

Löysin kirjastosta Auschwitzin viulu kirjan. Sen on kirjoittanut katalonialainen kirjailija Maria Angels Anglada. Sen on suomentanut Satu Ekman.



Kohta alkaa Suuri paasto.

Neuvostoliittolainen vaasi kirpparilla

Kirpparilla löysin neukkuvaasin. Se oli neukkusininen, ei tsaarinsininen tai luostarinsininen. Neukkusininen on ihan oma sinisensä. Kurkkasin pohjaan ja siellä oli neukkutunnus. Vaasi oli posliinia. Hetken ajattelin että alan kerätä näitä kauniita neukkutavaroita, mutta sitten totesin niiden nousseen jo nyt arvoon arvaamattomaan. Niistä on tullut keräilijöiden kohteita. Mitä pahaa siinä on, mutta kuitenkin kaihersi. Yhtään ei lohduttanut kun mies sanoi että huonoa posliinia se kuitenkin olisi ollut.

En kaipaa Neuvostoliiton aikaan, vaikka se oli hyvinkin oudolla tavalla mielenkiintoinen. Teemalta tulee uusintana Suojasää sarja, se on kiehtova sarja suojasään ajan elokuvan tekemisestä ja siinä sivussa muustakin (Taiteilija)elämään liittyvästä. Voisivat uusia Arbatin lapset sarjan. Tai Rangaistuspataljoonan. Sopivat minulle paremmin kuin jotkut länsimaiset sarjat. En kovin mielelläni katsele illalla enää brittidekkareita, jotenkin ne ahdistaa nykyään.

Olin kerran sijaisena Steinerpäiväkodissa. Yksi lapsi sanoi että minä en saisi olla töissä siellä koska olen väärinuskoja. Äiti ja täti olivat Seikkiksen luovia ohjaajia. Taisi olla entinen taistolainen tuo luovankirjoittamisen täti ja toiminnanjohtajan henkilökohtainen ystävä. Melkoisia oikeauskoisia Steineristit ja Stalinistit. Kaikki kunnia Steiner-aatteelle, se ei vain ollut minun juttuni. Joskus tuntuu että en usko juuri mihinkään. Ehkä olen uskomaton tapaus.

Helmikuun sunnuntai

Katsoin italialaisen elokuvan Tunkeutuja. En tee elokuvallista analyysiä. Ihastuin iltapäiväkerhon toiminnan toteutukseen. Tuollainen ei onnistuisi koskaan Turussa. Lapset rakensivat härvelin joka oli riemuksa ja sitä voi ohjata kun se liikkui. Kerhossa oli erilaisia pajoja kiinnostuksen mukaan. Italiassa on tietenkin ilmastoetu toiminnalle. Mikäli lapsi halusi rakentaa polkupyörän romutetusta pyöränosista, sekin onnistui. Ohjaajat olivat osaavia. Minua on aina häirinnyt tietty "sievä tekeminen" ja piirissä pyöriminen. Kaikki lapset eivät tanssi samanlaisia tansseja.

Kerran ryhmäni piirsi omenan. Osa lapsista piirsi ensimmäiseksi rajat ja sitten he värittivät sisuksen huolellisesti. Oli lapsia jotka aloittivat pienestä pisteestä kasvattaen omenan rajattomiin mittoihin ja heidän omenansa kasvaa edelleen. Kolmas ryhmä keskittyi väriin. Kaikkien omenat olivat omenoita, toteutus kertoi siitä miten kenenkin tapa on ajatella ja suhtautua elämään. Tarkoin rajatut sievät omenat ovat tarpeellisia ihan yhteiskunnan arkisujumisen kannalta. Toinen ryhmä oli luovia ja ajattelijoita ja toimijoita, heidän omenansa kasvaa, ei nahistu. Kolmas ryhmä elää esteettisessä muotojen maailmassa, heillä on kehittynyt kauneudentaju. Tämä ei tietenkään ole koko totuus.

Toiminnan idea lähtee lapsista, ei ohjaajien henkilökohtaisesta kunnianhimosta tai julkisuuden tavoittalusta ja kilpailusta. Pahimmillaan kilpailua lasten suosiosta. Luova toiminta on myös ongelman ratkaisua.

Miten vastaat lapselle joka kysyy: Voiko prostituutti olla ohjaajana? ( "Meidän äiti sanoi että ...) Suosittelen ongelmanratkaisua.

Turussa pakkasta -10 astetta, aurinkoista. Joen jäälle ei kannata mennä kävelemään.

Olipa kesä kerran ja Syyskuun jumalat

Olipa kesä kerran kirjan nimenä synnyttää kaihoa ja menetetyn muiston. Ida-Maria Saariselta on ilmestynyt postuumina 1918-tapahtumia käsittelevä kirja. Hän oli silloin 18-vuotias nuori ja työtön. Hän ei osannut olla tekemättä mitään, joten hän meni punaisten kenttäkeittiöön toihin. Hän päätyy Hennalan vankileirille. Kirja on nuoren tytön silmin nähty ja koettu "vankileirin saaristo." Suosittelen ihan kaikille luettavaksi ja etenkin maamme hallitukselle. Ida-Maria Saarinrn oli työtön ja hakeutui aktiivisesti töihin ja joutui vankileirille aktiivisuutensa ansiosta. Varsinainen korkeakoulu tulevaa elämää varten. Kirjan kieli on kaunista ja kaunistelematonta.



Toinen luvun alla oleva Kirja on Saara Henriksonin Syyskuun jumalat. Tässä kirjassa liikutaan Budapestissa. Historit sekottuvat ja aikakaudet myös. Unohdetut tarinat pulpahtelevat esiin, tarinat, joita ei saa unohtaa. Paul Hertzok saapuu isoäitinsä kotimaahan, vierailevaksi luennoitsijaksi yliopistoon ja remontoi samaan aikaan vanhaa isoäitinsä huoneitoaan kaupungin keskustassa. Hän tutustuu ryhmmään nimeltä Syyskuun jumalat. Pidän tästä kirjasta. Tässä on taikaa. Olen pitänyt hänen muistakin kirjoistaan.

Helmikuun toinen päivä

Ladimir Wysotski on vaikuttava taiteilija. Eilen yöllä katselin ja kuuntelin teatteritaltiointia ja totesin että sopii tähänkin aikaan nämä laulut. Minulla on muutama Wysotskin oma levy levyhyllyssämme. Soisin taas uusien trubatuurien löytävän nämä laulut.

Aamulla sain lukea netistä että Turun Ortodoksinen seurakunta oli vetänyt valituksensa hallinto-oikeuteen pois neuvoteltuaan Toriparkki Pölösen kanssa. Päätöksen kuulemma teki seurakuntaneuvosto. Ihmettelen missä on Kirkkoherra, häntä ei ole pahemmin näkynyt tai kuulunut näissä ympyröissä. Kuka tätä seurakuntaa johtaa. Olen jokseenkin varma että kaupunkimme joutuu maksumieheksi viime kädessä tässäkin. Haluaisin nähdä kyseisen sopimuksen. Katsoin neuvoston kokoonpanoa. Samat henkilöt vuosikymmenestä toiseen. Olin kerran Valamon matkalla näiden ihmisten kanssa samalla bussilla. Siitä oli inhimillisyys kaukana. yrittivät painostaa silloista kirkkoherraa häätämään erään perheen seurakunnan asunnosta maksamattomien vuokrien vuoksi. Häätämisongelmia ei varmasti nykyisen kanssa ole ollut. Kirkon ovessa häädetään kerjäläistkin. Sehän sopii tähän kaupunkiin kuin nenä päähän.



Melankolinen kuva. Lämpöasteita ja vettä. Kumisaapaskeli.